Sivut

Tietoja tästä blogista

torstai 2. helmikuuta 2017

Tärkeimmät unohtuivat Elliläisten esittelystä: Korppu ja Osmo

Uudessa kuvastossamme esitellään Elliläiset, mutta kaksi puuttuu! Lempiasiakaspalvelijanne, ovikellomme Korppu ja Osmo, eivät saaneet karvaisia naamojaan mukaan esittelyihin. Korjataan tämä törkeä virhe nyt blogissa!

Korppu ja Osmo


Korppu, Senior Customer Manager



Olen kohta 13-vuotias kääpiövillakoira. Olen kouluttanut kaikki ELLIn työntekijät rapsuttamaan itseäni ja noutamaan hyllyn alle jääneen lelun. Itse osaan istua niin nätisti, että mahtuisin varmaan postimerkinkin päälle. Huolehdin, että lauma pysyy koossa ja komennan asiaankuuluvasti jos ei. Tehtävänäni on myös pitää Osmo tiukassa kurissa ja nuhteessa. Tykkään itsestäni, namista, siitä, että saan itse namin ja Osmo ei, huomiosta ja imurin, eli villakoiran luonnollisen vihollisen, jahtaamisesta.

Osmo, Junior Customer Manager


Olen noin kolmevuotias espanjanahmatti. Koulutukseltani olen katukoira ja työskentelin Alicanten kaduilla roskantonkijana ennen kun aloitin ELLIssä loppuvuodesta 2015. ELLIssä vastaan miukumaukumisesta, posteljoonien pelästyttämisestä, pieruista ja toimin esimerkillisenä siesta-ajan esinukkujana. Puhdistan myös lattiat kaikesta syötäväksi kelpaavasta ja välillä kelpaamattomastakin. Tykkään ruoasta, namista, biojäteroskiksesta ja Jennyn eväistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti